Kaiken takana on infra
GRK:n listautuminen
GRK käynnistää listautumisannin ja suunnittelee listautumista Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle.
Suunnitellun listautumisannin odotetaan koostuvan noin 30 miljoonan euron suuruisesta osakeannista (bruttovarat) ja GRK:n nykyisten osakkeenomistajien osakemyynnistä. GRK:n nykyiset osakkeenomistajat tulevat pysymään merkittävinä omistajina myös suunnitellun listautumisannin jälkeen.Suunnitellun listautumisannin odotetaan koostuvan noin 30 miljoonan euron suuruisesta osakeannista (bruttovarat) ja GRK:n nykyisten osakkeenomistajien osakemyynnistä. GRK:n nykyiset osakkeenomistajat tulevat pysymään merkittävinä omistajina myös suunnitellun listautumisannin jälkeen.
Yhtiö tavoittelee suunnitellulla osakeannilla kerättävillä varoilla, yhdessä sen nykyisen nettokassaposition kanssa, Yhtiön vuoden 2028 loppuun ulottuvien taloudellisten tavoitteiden mukaista pääomarakennetta, eli nettovelan pysymistä alle 1,5 kertaisena verrattuna viimeisen 12 kuukauden oikaistuun käyttökatteeseen. Osakeannin tavoitteena on myös rahoittaa yhtiön nettokäyttöpääomatarpeita sekä yleisiä liiketoiminnallisia tarpeita.
Listautuminen mahdollistaisi myös yhtiön pääsyn pääomamarkkinoille ja sen omistuspohjan laajenemisen, mikä lisäisi osakkeiden likviditeettiä. Listautumisen seurauksena lisääntyvän näkyvyyden odotetaan myös edesauttavan GRK:n tunnettuutta sekä yleisesti että asiakkaiden ja työntekijöiden keskuudessa, minkä odotetaan parantavan yhtiön kilpailukykyä. Lisäksi listautuminen mahdollistaisi myös osakkeiden tehokkaamman käytön henkilöstön palkitsemisessa ja sitouttamisessa sekä vastikkeena mahdollisissa yritysostoissa.
Listautumisanti koostuu yleisöannista yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa, instituutioannista institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja soveltuvien lakien mukaisesti kansainvälisesti Yhdysvaltojen ulkopuolella, sekä henkilöstöannista yhtiön ja sen tytäryhtiöiden työntekijöille, hallitukselle ja johtoryhmän jäsenille.
Tutustuthan tällä sivulla saatavilla olevaan esitteeseen ja siinä esitettyihin ehtoihin ennen sijoituspäätöksen tekemistä.
Yleisöannin merkintäaika
21.3.–28.3.2025
Merkintähinta / osake
10,12 €
Toimitusjohtaja Juha Toimela
GRK on johtava infrarakentamisen yhtiö. Aiomme jatkaa kannattavan kasvun tiellä, ja suunnitellun pörssilistautumisen tavoitteena on strategiamme nopeampi toteuttaminen ja markkina-asemamme vahvistaminen Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.
Infrarakentamisen markkina on vakaa, ja markkinoilta löytyy vahvoja kasvun mahdollisuuksia, joihin aiomme tarttua jokaisessa toimintamaassamme. GRK:n toimintatapa perustuu yrittäjähenkisyyteen, kumppanuuslähtöiseen asenteeseen ja henkilöstön korkeaan ammattitaitoon, joiden avulla hyödynnämme kasvun mahdollisuudet tehokkaasti.
Olemme tyytyväisiä siihen, että monet institutionaaliset sijoittavat ovat jo päättäneet lähteä ankkurisijoittajiksi. Haluan toivottaa myös kaikki uudet osakkeenomistajat mukaan yhteiselle kannattavan kasvun tielle.
Haastattelu – inderesTV
GRK suunnittelee listautumista – katso toimitusjohtaja Juha Toimelan haastattelu
Inderes TOAST
Tietoa GRK:sta
GRK suunnittelee, korjaa ja rakentaa teitä, väyliä, raiteita ja siltoja, jotta arki sujuu, ihmiset kohtaavat ja syntyy kestävämpi tulevaisuus. GRK:n osaamista on myös ympäristöteknologia. Toimimme Suomessa, Ruotsissa ja Virossa ja vuonna 2024 GRK:ssa työskenteli keskimäärin 1100 ammattilaista, yhtiön liikevaihto oli 728,6 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto oli 45,6 miljoonaa euroa.
GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat monipuolisten infrarakennushankkeiden toteutus, suurten ja pienten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen rataosaaminen. GRK tarjoaa palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Tärkeitä päivämääriä
21.3.2025 | Yleisöannin merkintäaika alkaa |
27.3.2025 | Yleisöanti voidaan keskeyttää aikaisintaan |
28.3.2025 (arviolta) | Yleisöannin merkintäaika päättyy |
1.4.2025 (arviolta) | Lopullinen merkintähinta ja listautumisannin lopputulos julkistetaan |
2.4.2025 (arviolta) | Yleisöannissa annetut osakkeet kirjataan sijoittajien arvo-osuustileille |
2.4.2025 (arviolta) | Osakkeiden kaupankäynnin Helsingin Pörssin prelistalla odotetaan alkavan |
4.4.2025 (arviolta) | Osakkeiden kaupankäynnin Helsingin Pörssin pörssilistalla odotetaan alkavan |
Merkintäpaikka
Yleisöannin merkintäpaikkana Nordean arvo-osuustili- tai osakesäästötiliasiakkaille Nordea Mobile, verkkopankki tai Nordea Investor henkilöasiakkaille Nordean pankkitunnuksilla osoitteessa investor.nordea.fi tai kirjautumalla Nordea Investoriin Nordean verkkopankin kautta.
Yleisöannin merkintäpaikkana muille kuin Nordean arvo‑osuustili‑ tai osakesäästötiliasiakkaille toimii Nordnetin verkkopalvelu osoitteessa www.nordnet.fi/grk. Merkintä voidaan tehdä verkkopalvelussa Nordnetin sekä Aktian, Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP Pankin, S‑Pankin, Säästöpankin ja Ålandsbankenin verkkopankkitunnuksilla.
Yksityiskohtaiset tiedot kaikista merkintäpaikoista erityisryhmineen voi tarkistaa esitteestä.
Materiaalit
Tiedotteet
GRK Infra Oyj hakee osakkeidensa listausta Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle
GRK Infra Oyj | Pörssitiedote | 21.3.2025 klo 09.45
EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
GRK Infra Oyj hakee osakkeidensa listausta Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle
GRK Infra Oyj (”GRK” tai ”Yhtiö”) on tänään jättänyt listalleottohakemuksen Nasdaq Helsinki Oy:lle (”Nasdaq Helsinki”) GRK:n osakkeiden ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi ensin Nasdaq Helsingin prelistalle ja sitten pörssilistalle. Kaupankäynnin GRK:n osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq Helsingin prelistalla arviolta 2.4.2025 ja Nasdaq Helsingin pörssilistalla arviolta 4.4.2025 kaupankäyntitunnuksella ”GRK”.
GRK tiedotti 11.3.2025 suunnittelevansa listautumisantia ja osakkeidensa listaamista Nasdaq Helsingin pörssilistalle. Listautumisannin merkintäaika alkaa tänään 21.3.2025 klo 10.00.
Lisätietoja antaa
Juha Toimela, toimitusjohtaja, puh. +358 40 594 5473
Markku Puolanne, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. +358 40 069 4114
Tietoa GRK:sta
GRK suunnittelee, korjaa ja rakentaa teitä, väyliä, raiteita ja siltoja, jotta arki sujuu, ihmiset kohtaavat ja syntyy kestävämpi tulevaisuus. GRK:n osaamista on myös ympäristöteknologia. Toimimme Suomessa, Ruotsissa ja Virossa noin 1 100 ammattilaisen voimin. GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat monipuolisten infrarakennushankkeiden toteutus, suurten ja pienten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen rataosaaminen. GRK tarjoaa palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Asiakkaitamme ovat valtionhallinto, kunnat ja kaupungit sekä yksityinen sektori. GRK toimii useissa projekteissa yhteistyössä infra-alan muiden yritysten kanssa.
GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi maayhtiöt jokaisessa toimintamaassa: Suomessa GRK Suomi Oy, Virossa GRK Eesti AS ja Ruotsissa GRK Sverige AB. Emoyhtiö GRK Infra Oyj vastaa konsernin hallinnosta ja rahoituksesta. Tytäryhtiöt GRK Suomi Oy, GRK Eesti AS ja GRK Sverige AB harjoittavat konsernin operatiivista toimintaa.
TÄRKEÄ HUOMAUTUS
Tätä tiedotetta tai tässä esitettyjä tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan, Hongkongiin, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan tai Singaporeen tai muuhun maahan, jossa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä GRK Infra Oyj:n (”Yhtiö”) arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Yhtiön tarkoituksena ei ole rekisteröidä mitään osaa arvopapereita koskevasta tarjouksesta Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.
Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, tarjoamiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö, Nordea Bank Oyj tai Carnegie Investment Bank AB, Suomen sivukonttori eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.
Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä hankkia tiedotteessa mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä tai tarjota alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.
Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joissa sovelletaan Esiteasetusta (kukin ”Relevantti Jäsenvaltio”), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkaisemista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esiteasetuksessa määritellyille kokeneiden sijoittajien edellytykset täyttäville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esiteasetuksen 1(4) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu ”tarjota arvopapereita yleisölle” tarkoittaa missä tahansa muodossa ja minkä tahansa kanavan kautta henkilöille suunnattua viestintää, jossa annetaan riittävät tiedot tarjouksen ehdoista sekä tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja voi tehdä päätöksen näiden arvopapereiden ostamisesta tai merkitsemisestä. Ilmaisu ”Esiteasetus” tarkoittaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/1129, muutoksineen.
Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella tai henkilöille, jotka ovat Esiteasetuksen mukaisia kokeneita sijoittajia, siten kuin asetus muodostaa osan kansallista oikeutta säädöksen European Union (Withdrawal) Act 2018 nojalla, ja ovat myös (i) Yhdistyneen Kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) (”Määräys”) 19(5) artiklan mukaisia sijoitusalan ammattilaisia tai (ii) oikeushenkilöitä, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entities), taikka muita henkilöitä, joille tämä tiedote voidaan laillisesti kommunikoida Määräyksen 49(2) artiklan mukaisesti (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, ”Relevantit Henkilöt”).
Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Relevanttien Henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Relevanttien Henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan tai sen sisällön perusteella eikä luottaa tähän tiedotteeseen tai sen sisältöön.
Suunnitellun listautumisannin ehdot ja ohjeet sisällytetään kokonaisuudessaan esitteeseen, jonka Yhtiö laatii suunnitellun listautumisannin yhteydessä. Suomenkielinen esite tullaan julkaisemaan Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa grk.fi/listautuminen.
Sijoittajaa kehotetaan lukemaan esite ennen sijoituspäätöksen tekemistä ymmärtääkseen täysin arvopapereihin sijoittamista koskevaan päätökseen liittyvät mahdolliset riskit ja edut. Finanssivalvonnan tekemää esitteen hyväksymistä ei tule pitää tarjottavien arvopapereiden hyväksyntänä.
Pääjärjestäjät toimivat yksinomaan Yhtiön ja osakkeitaan myyvien osakkeenomistajien puolesta, eivätkä kenenkään muun tahon puolesta Listautumisannin yhteydessä. Ne eivät pidä ketään muuta henkilöä asiakkaanaan Listautumisannin yhteydessä, eivätkä ne ole vastuussa asiakkailleen tarjoaman asiakassuojan järjestämisestä tai neuvojen antamisesta kenellekään muulle henkilölle koskien Listautumisantia, tämän tiedotteen sisältöä tai mitään transaktiota, järjestelyä tai muuta seikkaa, johon tässä tiedotteessa viitataan.
Yhtiö on laatinut tämän tiedotteen ja on siitä yksin vastuussa. Kukaan Pääjärjestäjistä tai kukaan niiden hallituksen jäsenistä, johtajista, toimihenkilöistä, työntekijöistä, neuvonantajista tai edustajista ei ota mitään vastuuta eikä anna mitään vakuutusta, suoraan tai epäsuorasti, tähän tiedotteeseen sisältyvien tietojen tai muiden Yhtiötä tai sen tytäryhtiöitä ja osakkuusyhtiöitä koskevien tietojen, täydellisyydestä, tarkkuudesta tai todenperäisyydestä (tai tietojen poisjättämisestä tästä tiedotteesta) riippumatta siitä, onko tieto kirjallisessa, suullisessa tai sähköisessä muodossa ja riippumatta siitä, miten tieto on lähetetty tai asetettu saataville, eikä minkäänlaisesta vahingosta, joka on syntynyt tämän tiedotteen tai sen sisällön käyttämisestä tai muutoin tästä tiedotteesta johtuen.
TULEVAISUUTEEN SUUNTAUTUVAT LAUSUNNOT
Tietyt tämän tiedotteen lausunnot ovat ”tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja”. Tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin sisältyvät lausunnot suunnitelmista, oletuksista, arvioista, päämääristä, tavoitteista, pyrkimyksistä, strategioista, tulevista tapahtumista, tulevista tuloista tai suorituksista, pääomamenoista, rahoitustarpeista, suunnitelmista tai aikomuksista, jotka liittyvät yrityskauppoihin, Yhtiön kilpailuun liittyviin vahvuuksiin ja heikkouksiin, rahoitukseen liittyviin suunnitelmiin tai tavoitteisiin, tuleviin toimintoihin ja kehitykseen, sen liiketoimintastrategiaan ja odotettavissa oleviin trendeihin toimialan poliittisessa ja oikeudellisessa ympäristössä, jossa se toimii, sekä muut tiedot, jotka eivät ole historiallisia tietoja. Joissakin tapauksissa ne voidaan tunnistaa tulevaisuuteen suuntautuvan terminologian käytöstä, mukaan lukien termit ”uskoo”, ”aikoo”, ”saattaa”, ”tahtoo” tai ”pitäisi” tai kussakin tapauksessa niiden kieltomuodot tai vastaavan terminologian muunnelmat.
Tämän tiedotteen tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot perustuvat oletuksiin. Tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin liittyy luonnostaan riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia, sekä yleisiä että erityisiä, ja on olemassa riski, että ennusteita, ennakkoarvioita, arvioita, suunnitelmia ja muita tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja ei saavuteta. Ottaen huomioon nämä riskit, epävarmuustekijät ja oletukset, sinua kehotetaan olemaan nojautumatta liiallisesti tällaisiin tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin. Kaikki tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot on kirjoitettu tiedotteen julkaisupäivän mukaisten tietojen valossa. Yhtiö ei aio, eikä omaksu velvollisuutta, päivittää tai korjata mitään tiedotteeseen sisältyviä tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja.
TIETOA JAKELIJOILLE
Johtuen yksinomaan tuotevalvontavaatimuksista, jotka sisältyvät: (a) rahoitusvälineiden markkinoista annetun EU-direktiiviin 2014/65/EU, muutoksineen (”MiFID II”); (b) komission delegoidun direktiivin (EU) 2017/593, joka täydentää MiFID II:ta, 9 ja 10 artikloihin; ja (c) paikallisiin implementointitoimenpiteisiin (yhdessä ”MiFID II Tuotevalvontavaatimukset”), sekä kiistäen kaiken vastuun, joka ”valmistajalla” (MiFID II Tuotevalvontavaatimuksista johtuen) voi muutoin asiaa koskien olla, riippumatta siitä, perustuuko vastuu rikkomukseen, sopimukseen vai muuhun, osakkeet ovat olleet tuotehyväksyntämenettelyn kohteena, jonka mukaan osakkeet: (i) täyttävät loppuasiakkaiden kohdemarkkinavaatimukset yksityissijoittajille sekä sijoittajille, jotka määritellään ammattimaisiksi asiakkaiksi ja hyväksyttäviksi vastapuoliksi, kuten määritelty MiFID II:ssa; ja (ii) soveltuvat tarjottavaksi kaikkien MiFID II:ssa sallittujen jakelukanavien kautta (”Kohdemarkkina-arviointi”). Kohdemarkkina-arvioinnista riippumatta jakelijoiden tulisi huomioida että: osakkeiden hinta voi laskea ja sijoittajat saattavat menettää osan tai kaiken sijoituksestaan; osakkeet eivät tarjoa mitään taattua tuloa tai pääomasuojaa; ja sijoitus osakkeisiin on sopiva vain sijoittajille, jotka eivät tarvitse taattua tuloa tai pääomasuojaa, jotka (joko yksin tai yhdessä asianmukaisen sijoitusneuvojan tai muun neuvonantajan kanssa) ovat kykeneviä arvioimaan kyseessä olevan sijoituksen edut ja riskit ja joilla on riittävät resurssit kantaakseen siitä mahdollisesti koituvat tappiot. Kohdemarkkina-arviointi ei rajoita tai vaikuta mihinkään sopimukseen, lakiin tai sääntelyyn perustuviin myyntirajoituksiin liittyen mihinkään osakkeita koskevaan tarjoukseen.
Epäselvyyksien välttämiseksi, Kohdemarkkina-arviointi ei ole: (a) sopivuuden tai asianmukaisuuden arviointi MiFID II:n tarkoittamalla tavalla; tai (b) kenellekään sijoittajalle tai sijoittajaryhmälle suositus sijoittaa, tai ostaa tai tehdä mitään muita osakkeisiin liittyviä toimenpiteitä.
Kukin jakelija on vastuussa oman kohdemarkkina-arviointinsa tekemisestä osakkeita koskien sekä asianmukaisten jakelukanavien määrittämisestä.
Finanssivalvonta on hyväksynyt GRK Infra Oyj:n suomenkielisen esitteen
GRK Infra Oyj Lehdistötiedote 20.3.2025 klo 19.00
EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
Finanssivalvonta on hyväksynyt GRK Infra Oyj:n suomenkielisen esitteen
Finanssivalvonta on tänään 20.3.2025 hyväksynyt GRK Infra Oyj:n (”GRK” tai ”Yhtiö”) suomenkielisen esitteen (”Esite”) liittyen GRK:n suunniteltuun listautumiseen Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle ja tähän liittyvään osakeantiin ja GRK:n nykyisten osakkeenomistajien osakemyyntiin (”Listautumisanti”).
Esite on saatavilla viimeistään 21.3.2025 alkaen ennen merkintäajan alkamista GRK:n verkkosivuilla osoitteessa www.grk.fi/listautuminen, Nordea Bank Oyj:n verkkosivuilla osoitteessa www.nordea.fi/grkipo ja Nordnet Bank AB:n verkkosivustolla osoitteessa www.nordnet.fi/grk. Esitteestä laadittu englanninkielinen Offering Circular -asiakirja on saatavilla viimeistään 21.3.2025 alkaen Yhtiön verkkosivustolla osoitteessa www.grk.fi/listautuminen ja Nordnet Bank AB:n verkkosivustolla osoitteessa www.nordnet.fi/grk.
Listautumisannin merkintäaika alkaa 21.3.2025 klo 10.00.

GRK Infra Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa merkintähinnan ja lisätietoa sen osakkeiden listaamisesta Nasdaq Helsingin pörssilistalle
GRK Infra Oyj Lehdistötiedote 20.3.2025 klo 15.15
EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
GRK Infra Oyj julkistaa suunnitellun listautumisantinsa merkintähinnan ja lisätietoa sen osakkeiden listaamisesta Nasdaq Helsingin pörssilistalle
Viitaten 11.3.2025 julkistettuun tiedotteeseen koskien suunniteltua listautumisantia ja osakkeiden listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n (”Nasdaq Helsinki”) pörssilistalle (”Listautuminen”), GRK Infra Oyj (”GRK” tai ”Yhtiö”) julkistaa suunniteltuun Listautumiseensa liittyvän osakeannin ja GRK:n nykyisten osakkeenomistajien osakemyynnin (”Listautumisanti”) merkintähinnan. GRK on jättänyt Listautumisantia koskevan suomenkielisen esitteen (”Esite”) hyväksyttäväksi Finanssivalvonnalle. Finanssivalvonnan odotetaan hyväksyvän Esitteen arviolta 20.3.2025. Suunnitellun Listautumisannin merkintäajan odotetaan alkavan 21.3.2025 kello 10.00.
Listautumisanti lyhyesti
- Yhtiö pyrkii keräämään noin 30 miljoonan euron bruttovarat tarjoamalla merkittäväksi alustavasti enintään 2 974 408 Yhtiön uutta osaketta (”Uudet Osakkeet”) (”Osakeanti”) (olettaen, että Henkilöstöannissa (kuten määritelty jäljempänä) tarjotaan enintään 100 000 Uutta Osaketta).
- Tarjottavia Osakkeita (kuten määritelty jäljempänä) tarjotaan Yleisö- ja Instituutioannissa (kuten määritelty jäljempänä) 10,12 euron merkintähintaan Tarjottavalta Osakkeelta (”Merkintähinta”). Henkilöstöannissa (kuten määritelty jäljempänä) osakekohtainen merkintähinta on 10 prosenttia alempi eli 9,11 euroa Uudelta Osakkeelta.
- Yhtiön markkina-arvo Listautumisannin jälkeen on noin 425 miljoonaa euroa, olettaen, että Listautumisannissa tarjotaan ja merkitään enimmäislukumäärä Uusia Osakkeita Merkintähinnalla, ja olettaen että Lisäosakeoptio (kuten määritelty jäljempänä) käytetään täysimääräisesti.
- Lisäksi Yhtiön suurimmat osakkeenomistajat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Suomen Teollisuussijoitus Oy, Heikki Haavikko, Keijo Haavikko, Markku Hokkanen, Jouni Karvonen, Risto Laakkonen, Teemu Palosaari, Mikko Parkkinen, Antti Partanen, Antti Saikkonen ja Eero Salokangas (”Pääomistajat”) sekä tietyt muut Yhtiön osakkeenomistajat (”Muut Myyvät Osakkeenomistajat”, ja yhdessä Pääomistajien kanssa, ”Myyjät”) tarjoavat ostettavaksi yhteensä enintään 6 755 911 Yhtiön olemassa olevaa osaketta (”Myyntiosakkeet”) (”Osakemyynti”). Uusiin Osakkeisiin (mukaan lukien henkilöstöosakkeet), Myyntiosakkeisiin ja Lisäosakkeisiin (kuten määritelty jäljempänä) viitataan yhteisesti termillä ”Tarjottavat Osakkeet”.
- Tarjottavien Osakkeiden lukumäärä on alustavasti enintään 9 730 319 Tarjottavaa Osaketta olettaen, että Osakeannissa merkitään alustava enimmäismäärä Uusia Osakkeita, Myyjät myyvät enimmäismäärän Myyntiosakkeita ja Lisäosakeoptiota (kuten määritelty jäljempänä) ei käytetä (ja 11 189 866 Tarjottavaa Osaketta, jos Lisäosakeoptio käytetään kokonaisuudessaan).
- Listautumisanti koostuu (i) yleisöannista yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”Yleisöanti”), (ii) instituutioannista institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja soveltuvien lakien mukaisesti kansainvälisesti Yhdysvaltojen ulkopuolella (”Instituutioanti”) sekä (iii) henkilöstöannista Yhtiön ja sen tytäryhtiöiden koko- ja osa-aikaisille vakituisessa työsuhteessa oleville työntekijöille Suomessa, Ruotsissa ja Virossa sekä Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenille (”Henkilöstö”) tietyin ehdoin (”Henkilöstöanti”).
- Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Amundsen Investment Management, tietyt Aktia Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot, eräät Sp-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot sekä GRK:n hallituksen varapuheenjohtaja Keijo Haavikko ja hallituksen jäsen ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Nikkanen ovat kukin erikseen sitoutuneet merkitsemään Tarjottavia Osakkeita yhteensä noin 40 miljoonalla eurolla Listautumisannissa tietyin edellytyksin.
- Listautumisannin yhteydessä Yhtiön odotetaan sitoutuvan 180 päivän pituiseen luovutusrajoitukseen, ja Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenet, Myyjät sekä Henkilöstöantiin osallistuvat Henkilöstön jäsenet sitoutuisivat 360 päivän pituisiin luovutusrajoituksiin.
- Yhtiön odotetaan myöntävän vakauttamisjärjestäjänä toimivalle Nordea Bank Oyj:lle (”Nordea”) (”Vakauttamisjärjestäjä”) lisäosakeoption, joka oikeuttaisi Vakauttamisjärjestäjän merkitsemään 30 päivän ajan Yhtiön osakkeiden (”Osakkeet”) kaupankäynnin alkamisesta Nasdaq Helsingin prelistalla alustavasti enintään 1 459 547 ylimääräistä Yhtiön osaketta (”Valinnaiset Osakkeet”) yksinomaan mahdollisten ylikysyntätilanteiden kattamiseksi Listautumisannin yhteydessä (”Lisäosakeoptio”).
- Vakauttamisjärjestäjän ja Yhtiön odotetaan sopivan vakauttamista koskevasta osakeanti- ja osakkeiden palautusjärjestelystä Listautumisannin yhteydessä. Tämän järjestelyn nojalla Vakauttamisjärjestäjä voi merkitä Valinnaisten Osakkeiden enimmäismäärää vastaavan määrän uusia Osakkeita (”Lisäosakkeet”) kattaakseen mahdolliset ylikysyntätilanteet Listautumisannin yhteydessä.
- Tarjottavat Osakkeet vastaavat alustavasti enintään noin 24,0 prosenttia Osakkeista ja Osakkeiden tuottamasta äänimäärästä Osakeannin jälkeen (lukuun ottamatta Yhtiön hallussa olevia omia Osakkeita) olettaen, että Lisäosakeoptiota ei käytetä (noin 26,6 prosenttia, jos Lisäosakeoptio käytetään kokonaisuudessaan) ja olettaen, että Myyjät myyvät enimmäismäärän Myyntiosakkeita ja että Yhtiö laskee liikkeeseen 2 974 408 Uutta Osaketta.
- Listautumisannin arvo on noin 113 miljoonaa euroa olettaen, että Yhtiö kerää Osakeannissa noin 30 miljoonan euron bruttovarat, Myyjät myyvät enimmäismäärän Myyntiosakkeita, ja Lisäosakeoptio käytetään täysimääräisesti, josta Yhtiö keräisi lisäksi noin 15 miljoonan euron bruttovarat.
- Yleisöannin, Instituutioannin ja Henkilöstöannin merkintäaika alkaa 21.3.2025 klo 10:00. Yleisöannin ja Henkilöstöannin merkintäaika päättyy arviolta 28.3.2025 kello 16.00. Instituutioannin merkintäaika päättyy arviolta 1.4.2025 kello 11.00.
- Yleisö- ja Henkilöstöanti voidaan ylikysyntätilanteessa keskeyttää aikaisintaan 27.3.2025 kello 16.00. Lisäksi Instituutioanti voidaan keskeyttää aikaisintaan 31.3.2025 kello 16.00.
- Yhtiön hallituksella on oikeus pidentää Yleisö-, Instituutio- ja Henkilöstöantien merkintäaikoja.
- Kaupankäynnin Osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq Helsingin prelistalla arviolta 2.4.2025 ja Nasdaq Helsingin pörssilistalla arviolta 4.4.2025 kaupankäyntitunnuksella ”GRK”.
Juha Toimela, GRK:n toimitusjohtaja, kommentoi:
”Listautumisen tavoitteena on tukea GRK:ta sen kannattavan kasvun tiellä ja strategiamme nopeampi toteuttaminen ja markkina-asemamme vahvistaminen Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Infrarakentamisen markkina on vakaa ja markkinoilta löytyy vahvoja kasvun mahdollisuuksia, joihin aiomme tarttua jokaisessa toimintamaassamme. Olemme tyytyväisiä siihen, että monet institutionaaliset sijoittajat ovat jo päättäneet lähteä ankkurisijoittajiksi. Haluan toivottaa myös kaikki uudet osakkeenomistajat mukaan yhteiselle kannattavan kasvun tielle.”
Kari Kauniskangas, GRK:n hallituksen puheenjohtaja, kommentoi:
”GRK on yhtiönä hyvässä kunnossa ja toiminut useamman vuoden ajan kuin pörssiyhtiö. Olen tyytyväinen voidessani todeta, että olemme edenneet näin pitkälle listautumissuunnitelmissamme. GRK:n liiketoiminta on kasvanut vahvasti, erityisesti Ruotsissa, ja sen kannattavuus on ollut erittäin hyvällä tasolla. Infrarakentamisen markkina on vakaa ja siinä on vahvoja kasvua tukevia ajureita, kuten kaupungistuminen, vihreän siirtymän hankkeet sekä turvallisuustaloudelliset investoinnit infrastruktuuriin ja huoltovarmuuteen, jotka mahdollistavat GRK:n kannattavan kasvun jatkumisen. Osaavan henkilöstön, vahvan johdon ja sitoutuneiden omistajien ansiosta GRK on hyvin valmistautunut pörssilistautumiseen ja toivonkin, että laajempi sijoittajakunta haluaa nyt tulla osaksi kasvutarinaamme GRK:n osakkeenomistajina.”
Listautumisannin tausta ja syyt
GRK on suomalainen infrarakentamisen konserni, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. GRK:n ydinosaamista on monipuolisten infrarakennushankkeiden toteutus, suurten ja pienten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen rataosaaminen. GRK tarjoaa kaikki tarvittavat rakentamispalvelut taito-, väylä-, ympäristö- ja teollisuusrakentamiseen. Rataliiketoiminnassa GRK tarjoaa rakentamispalveluiden lisäksi myös suunnittelu- ja kunnossapitopalveluita. GRK:n taito- ja väylärakentamisen liiketoimintaan kuuluu myös päällystys. Lisäksi GRK harjoittaa ympäristöteknologialiiketoimintaa.
Listautumisannin tavoitteena on mahdollistaa ja kiihdyttää GRK strategian toteuttamista, mukaan lukien kannattavan kasvun jatkamista, laajentumista uusille infrarakentamisen alueille ja maantieteellisesti erityisesti Ruotsissa, sekä Yhtiön strategisten toimenpideohjelmien systemaattista toteuttamista. Listautuminen mahdollistaisi myös Yhtiön pääsyn pääomamarkkinoille ja sen omistuspohjan laajenemisen, mikä lisäisi Osakkeiden likviditeettiä. Listautumisen seurauksena lisääntyvän näkyvyyden odotetaan myös edesauttavan GRK:n tunnettuutta sekä yleisesti että asiakkaiden ja työntekijöiden keskuudessa, minkä odotetaan parantavan kilpailukykyä. Lisäksi Listautuminen mahdollistaisi myös Osakkeiden tehokkaamman käytön henkilöstön palkitsemisessa ja sitouttamisessa sekä vastikkeena mahdollisissa yritysostoissa. Listautumisanti ja suunniteltu Listautuminen mahdollistaisi myös Myyjille likvidit markkinat heidän Osakkeilleen tulevaisuudessa.
Tietoja Listautumisannista ja Esitteen julkaiseminen
Yleisöannissa tarjotaan alustavasti enintään 500 000 Tarjottavaa Osaketta yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa. Instituutioannissa tarjotaan alustavasti enintään 9 130 319 Tarjottavaa Osaketta institutionaalisille sijoittajille private placement -järjestelyissä Suomessa ja soveltuvien lakien mukaisesti kansainvälisesti Yhdysvaltojen ulkopuolella. Henkilöstöannissa tarjotaan alustavasti enintään 100 000 Uutta Osaketta merkittäväksi Yhtiön ja sen tytäryhtiöiden koko- ja osa‑aikaisille vakituisessa työsuhteessa oleville työntekijöille Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Mahdollisessa ylimerkintätilanteessa Yhtiö pyrkii täyttämään Henkilöstöannin merkinnät täysimääräisesti Instituutioannin ja Yleisöannin kysynnät huomioiden. Yhtiö voi kysynnästä riippuen rajoituksetta siirtää Tarjottavia Osakkeita alustavasta osakemäärästä poiketen Yleisöannin, Instituutioannin ja Henkilöstöannin välillä. Edellä esitetystä huolimatta Yleisöannissa Tarjottavien Osakkeiden vähimmäismäärä on kuitenkin 500 000 Tarjottavaa Osaketta tai, jos Yleisöannissa annettujen merkintäsitoumusten kattama Tarjottavien Osakkeiden kokonaismäärä on tätä vähemmän, Yleisöannissa annettujen merkintäsitoumusten kattama Tarjottavien Osakkeiden kokonaismäärä.
Tarjottavia Osakkeita tarjotaan Yleisö- ja Instituutioannissa 10,12 euron Merkintähintaan Tarjottavalta Osakkeelta. Henkilöstöannin osakekohtainen merkintähinta on 10 prosenttia alhaisempi kuin Merkintähinta, eli Henkilöstöannin merkintähinta on 9,11 euroa Uudelta Osakkeelta. Merkintähintaa voidaan muuttaa merkintäajan kuluessa kuitenkin siten, että Yleisöannissa Merkintähinta on enintään alkuperäinen Merkintähinta 10,12 euroa Tarjottavalta Osakkeelta ja Henkilöstöannissa merkintähinta on enintään alkuperäinen Henkilöstöannin merkintähinta. Mikäli Merkintähintaa muutetaan, Yhtiön Listautumisannin yhteydessä julkaisemaa Esitettä täydennetään ja täydennys julkistetaan pörssitiedotteella.
Yhtiö pyrkii keräämään Osakeannilla noin 30 miljoonan euron bruttovarat tarjoamalla merkittäväksi alustavasti enintään 2 974 408 Yhtiön Uutta Osaketta (olettaen, että Henkilöstöannissa tarjotaan enintään 100 000 Uutta Osaketta).
Yhtiön osakkeenomistajat ovat Yhtiötä koskevassa osakassopimuksessa sitoutuneet myymään Listautumisannin yhteydessä Osakkeitaan kukin omistusosuuksiensa mukaisessa suhteessa Merkintähinnalla. Myyntivelvollisuutta ei kuitenkaan ole osakkeenomistajalla, joka Esitteen päivämääränä omistaa alle 5 000 Osaketta ja joka on sekä oikeutettu että osallistuu Henkilöstöantiin. Myyjät tarjoavat ostettavaksi Osakemyynnissä enintään 6 755 911 Myyntiosaketta. Myyntiosakkeet vastaavat noin 16,7 prosenttia Osakkeista Osakeannin jälkeen (lukuun ottamatta Yhtiön hallussa olevia omia Osakkeita) olettaen, että Lisäosakeoptiota ei käytetä (noin 16,1 prosenttia olettaen, että Lisäosakeoptio käytetään kokonaisuudessaan) ja olettaen, että Myyjät myyvät enimmäismäärän Myyntiosakkeita ja että Yhtiö laskee liikkeeseen 2 974 408 Uutta Osaketta.
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Amundsen Investment Management, tietyt Aktia Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot, eräät Sp-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot sekä GRK:n hallituksen varapuheenjohtaja Keijo Haavikko ja hallituksen jäsen ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Nikkanen (jäljempänä yhdessä ”Ankkurisijoittajat”) ovat kukin erikseen 10.3.2025 ja 20.3.2025 annetuilla sitoumuksilla sitoutuneet merkitsemään Tarjottavia Osakkeita yhteensä noin 40 miljoonalla eurolla Listautumisannissa olettaen, että Yhtiön koko osakekannan arvostus (lukuun ottamatta Yhtiön hallussa olevia omia Osakkeita) on Merkintähinnalla ennen Osakeannissa kerättäviä varoja enintään 380,4 miljoonaa euroa. Merkintäsitoumusten ehtojen mukaan Ankkurisijoittajille taataan sitoumusten kattama määrä Tarjottavia Osakkeita.
Listautumisannin yhteydessä Yhtiön odotetaan sitoutuvan 180 päivän pituiseen luovutusrajoitukseen. Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenten odotetaan solmivan Yhtiön luovutusrajoitussopimusta vastaavan luovutusrajoitussopimuksen, joka päättyy 360 päivän kuluttua Listautumisesta. Myyjät ovat sitoutuneet Yhtiön luovutusrajoitussopimusta vastaavan luovutusrajoitussopimuksen noudattamiseen, joka päättyy 360 päivän kuluttua Listautumisesta. Henkilöstöantiin osallistuvan henkilöstön jäsenen on Henkilöstöannin ehtojen mukaisesti sitouduttava Yhtiön ja Myyjien luovutusrajoitussopimusta vastaavaan luovutusrajoituksen noudattamiseen, joka päättyy 360 päivän kuluttua Listautumisesta.
Yhtiön odotetaan myöntävän Vakauttamisjärjestäjänä toimivalle Nordealle Lisäosakeoption, joka oikeuttaisi Vakauttamisjärjestäjän merkitsemään 30 päivän ajan Yhtiön Osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta Nasdaq Helsingin prelistalla alustavasti enintään 1 459 547 Valinnaista Osaketta yksinomaan mahdollisten ylikysyntätilanteiden kattamiseksi Listautumisannin yhteydessä. Lisäosakeoptio on käytettävissä 30 päivän ajan Osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta Nasdaq Helsingin prelistalla (eli arviolta 2.4.2025–1.5.2025). Valinnaiset Osakkeet vastaavat noin 3,9 prosenttia Osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä (lukuun ottamatta Yhtiön hallussa olevia omia Osakkeita) ennen Listautumisantia ja noin 3,5 prosenttia Osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä (lukuun ottamatta Yhtiön hallussa olevia omia Osakkeita) Listautumisannin jälkeen olettaen, että Myyjät myyvät enimmäismäärän Myyntiosakkeita ja että Yhtiö laskee liikkeeseen 2 974 408 Uutta Osaketta ja että Lisäosakeoptio käytetään kokonaisuudessaan. Valinnaiset Osakkeet vastaavat kuitenkin aina enintään 15 prosenttia Uusien Osakkeiden ja Myyntiosakkeiden kokonaismäärästä.
Vakauttamisjärjestäjän ja Yhtiön odotetaan sopivan vakauttamista koskevasta osakeanti- ja osakkeiden palautusjärjestelystä Listautumisannin yhteydessä. Tämän järjestelyn nojalla Vakauttamisjärjestäjä voi merkitä Lisäosakkeita kattaakseen mahdolliset ylikysyntätilanteet Listautumisannin yhteydessä. Mikäli Vakauttamisjärjestäjä merkitsee Lisäosakkeita, sen on palautettava yhtä suuri määrä Osakkeita Yhtiölle lunastettavaksi ja mitätöitäväksi.
Listautumisannissa tarjottavien Uusien Osakkeiden liikkeeseen laskemisen seurauksena Osakkeiden määrä (lukuun ottamatta Yhtiön hallussa olevia omia Osakkeita) voi kasvaa alustavasti enintään 41 994 901 Osakkeeseen olettaen, että Osakeannissa merkitään enimmäismäärä Uusia Osakkeita, ja että Lisäosakeoptio käytetään kokonaisuudessaan.
GRK:n Osakkeet eivät ole olleet julkisen kaupankäynnin kohteena millään säännellyllä markkinalla tai monenkeskisellä markkinapaikalla ennen Listautumisantia. GRK aikoo jättää listalleottohakemuksen Nasdaq Helsingille Osakkeiden listaamiseksi Nasdaq Helsingin pörssilistalle. Kaupankäynnin Osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq Helsingin prelistalla arviolta 2.4.2025 ja Nasdaq Helsingin pörssilistalla arviolta 4.4.2025.
GRK on jättänyt Listautumisantia koskevan Esitteen hyväksyttäväksi Finanssivalvonnalle. Finanssivalvonnan odotetaan hyväksyvän Esitteen arviolta 20.3.2025. Esite tulee olemaan saatavilla Yhtiön verkkosivustolla osoitteessa www.grk.fi/listautuminen ja Nordean verkkosivustolla osoitteessa www.nordea.fi/grkipo arviolta 21.3.2025 alkaen. Esitteestä laadittu englanninkielinen Offering Circular -asiakirja tulee olemaan saatavilla Yhtiön verkkosivustolla osoitteessa www.grk.fi/listautuminen ja Nordnet Bank AB:n (”Nordnet”) verkkosivustolla osoitteessa www.nordnet.fi/grk arviolta 21.3.2025 alkaen.
Carnegie Investment Bank AB, Suomen sivukonttori (”Carnegie”) ja Nordea toimivat Listautumisannin pääjärjestäjinä (Carnegie ja Nordea yhdessä ”Pääjärjestäjät”). Lisäksi Nordea toimii Yleisöannissa merkintäpaikkana omille asiakkailleen, ja Yhtiö on nimittänyt Nordnetin toimimaan merkintäpaikkana Yleisöannissa ja Henkilöstöannissa. Asianajotoimisto Krogerus Oy toimii GRK:n oikeudellisena neuvonantajana. Roschier Asianajotoimisto Oy toimii Pääjärjestäjien oikeudellisena neuvonantajana. Miltton Oy toimii yhtiön viestinnällisenä neuvonantajana.
Yhtiötilaisuus
GRK järjestää yhtiötilaisuuden 24.3.2025 klo 18.00. Tilaisuudessa esiintyvät GRK:n toimitusjohtaja Juha Toimela, GRK Sverige AB:n toimitusjohtaja Mika Mäenpää (GRK:n toimitusjohtaja viimeistään 1.10. alkaen) ja GRK:n talous- ja rahoitusjohtaja Markku Puolanne. Tilaisuus pidetään Helsingissä Sanomatalon Studio Elielissä osoitteessa Töölönlahdenkatu 2. Osallistujille varataan mahdollisuus kysyä kysymyksiä esityksen jälkeen.
Tilaisuutta voi seurata myös webcast-lähetyksenä osoitteessa:
https://grk.videosync.fi/yhtiotilaisuus
Tärkeitä päivämääriä
Esite ja englanninkielinen Offering Circular -asiakirja saatavilla (arviolta) | 21.3.2025 |
Yleisö-, Instituutio- ja Henkilöstöannin merkintäaika alkaa | 21.3.2025kello 10.00 |
Yleisö- ja Henkilöstöannin merkintäaika voidaan keskeyttää aikaisintaan | 27.3.2025kello 16.00 |
Yleisöannin ja Henkilöstöannin merkintäaika päättyy (arviolta) | 28.3.2025kello 16.00 |
Instituutioannin merkintäaika voidaan keskeyttää aikaisintaan | 31.3.2025 kello 16.00 |
Instituutioannin merkintäaika päättyy (arviolta) | 1.4.2025kello 11.00 |
Listautumisannin tulos tiedotetaan (arviolta) | 1.4.2025 |
Tarjottavat Osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin (arviolta) | 1.4.2025 |
Tarjottavien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille alkaa (arviolta) | 2.4.2025 |
Osakkeiden kaupankäynnin Nasdaq Helsingin prelistalla odotetaan alkavan (arviolta) | 2.4.2025 |
Instituutioannissa annettavat osakkeet ovat valmiina toimitettavaksi maksua vastaan Euroclear Finland Oy:n kautta (arviolta) | 4.4.2025 |
Osakkeiden kaupankäynnin Nasdaq Helsingin pörssilistalla odotetaan alkavan (arviolta) | 4.4.2025 |
Henkilöstöannissa allokoidut Uudet Osakkeet kirjataan sijoittajien arvo-osuustileille (arviolta) | 8.4.2025 |
Lisätietoja antaa
Juha Toimela, toimitusjohtaja, puh. +358 40 594 5473
Markku Puolanne, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. +358 40 069 4114
Tietoa GRK:sta
GRK suunnittelee, korjaa ja rakentaa teitä, väyliä, raiteita ja siltoja, jotta arki sujuu, ihmiset kohtaavat ja syntyy kestävämpi tulevaisuus. GRK:n osaamista on myös ympäristöteknologia. Toimimme Suomessa, Ruotsissa ja Virossa noin 1 100 ammattilaisen voimin. GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat monipuolisten infrarakennushankkeiden toteutus, suurten ja pienten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen rataosaaminen. GRK tarjoaa palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Asiakkaitamme ovat valtionhallinto, kunnat ja kaupungit sekä yksityinen sektori. GRK toimii useissa projekteissa yhteistyössä infra-alan muiden yritysten kanssa.
GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi maayhtiöt jokaisessa toimintamaassa: Suomessa GRK Suomi Oy, Virossa GRK Eesti AS ja Ruotsissa GRK Sverige AB. Emoyhtiö GRK Infra Oyj vastaa konsernin hallinnosta ja rahoituksesta. Tytäryhtiöt GRK Suomi Oy, GRK Eesti AS ja GRK Sverige AB harjoittavat konsernin operatiivista toimintaa.
TÄRKEÄ HUOMAUTUS
Tätä tiedotetta tai tässä esitettyjä tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan, Hongkongiin, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan tai Singaporeen tai muuhun maahan, jossa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä GRK Infra Oyj:n (”Yhtiö”) arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Yhtiön tarkoituksena ei ole rekisteröidä mitään osaa arvopapereita koskevasta tarjouksesta Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.
Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, tarjoamiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö, Nordea Bank Oyj tai Carnegie Investment Bank AB, Suomen sivukonttori eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.
Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä hankkia tiedotteessa mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä tai tarjota alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.
Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joissa sovelletaan Esiteasetusta (kukin ”Relevantti Jäsenvaltio”), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkaisemista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esiteasetuksessa määritellyille kokeneiden sijoittajien edellytykset täyttäville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esiteasetuksen 1(4) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu ”tarjota arvopapereita yleisölle” tarkoittaa missä tahansa muodossa ja minkä tahansa kanavan kautta henkilöille suunnattua viestintää, jossa annetaan riittävät tiedot tarjouksen ehdoista sekä tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja voi tehdä päätöksen näiden arvopapereiden ostamisesta tai merkitsemisestä. Ilmaisu ”Esiteasetus” tarkoittaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/1129, muutoksineen.
Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella tai henkilöille, jotka ovat Esiteasetuksen mukaisia kokeneita sijoittajia, siten kuin asetus muodostaa osan kansallista oikeutta säädöksen European Union (Withdrawal) Act 2018 nojalla, ja ovat myös (i) Yhdistyneen Kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) (”Määräys”) 19(5) artiklan mukaisia sijoitusalan ammattilaisia tai (ii) oikeushenkilöitä, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entities), taikka muita henkilöitä, joille tämä tiedote voidaan laillisesti kommunikoida Määräyksen 49(2) artiklan mukaisesti (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, ”Relevantit Henkilöt”).
Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Relevanttien Henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Relevanttien Henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan tai sen sisällön perusteella eikä luottaa tähän tiedotteeseen tai sen sisältöön.
Suunnitellun listautumisannin ehdot ja ohjeet sisällytetään kokonaisuudessaan esitteeseen, jonka Yhtiö laatii suunnitellun listautumisannin yhteydessä. Suomenkielinen esite tullaan julkaisemaan Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa grk.fi/listautuminen.
Sijoittajaa kehotetaan lukemaan esite ennen sijoituspäätöksen tekemistä ymmärtääkseen täysin arvopapereihin sijoittamista koskevaan päätökseen liittyvät mahdolliset riskit ja edut. Finanssivalvonnan tekemää esitteen hyväksymistä ei tule pitää tarjottavien arvopapereiden hyväksyntänä.
Pääjärjestäjät toimivat yksinomaan Yhtiön ja osakkeitaan myyvien osakkeenomistajien puolesta, eivätkä kenenkään muun tahon puolesta Listautumisannin yhteydessä. Ne eivät pidä ketään muuta henkilöä asiakkaanaan Listautumisannin yhteydessä, eivätkä ne ole vastuussa asiakkailleen tarjoaman asiakassuojan järjestämisestä tai neuvojen antamisesta kenellekään muulle henkilölle koskien Listautumisantia, tämän tiedotteen sisältöä tai mitään transaktiota, järjestelyä tai muuta seikkaa, johon tässä tiedotteessa viitataan.
Yhtiö on laatinut tämän tiedotteen ja on siitä yksin vastuussa. Kukaan Pääjärjestäjistä tai kukaan niiden hallituksen jäsenistä, johtajista, toimihenkilöistä, työntekijöistä, neuvonantajista tai edustajista ei ota mitään vastuuta eikä anna mitään vakuutusta, suoraan tai epäsuorasti, tähän tiedotteeseen sisältyvien tietojen tai muiden Yhtiötä tai sen tytäryhtiöitä ja osakkuusyhtiöitä koskevien tietojen, täydellisyydestä, tarkkuudesta tai todenperäisyydestä (tai tietojen poisjättämisestä tästä tiedotteesta) riippumatta siitä, onko tieto kirjallisessa, suullisessa tai sähköisessä muodossa ja riippumatta siitä, miten tieto on lähetetty tai asetettu saataville, eikä minkäänlaisesta vahingosta, joka on syntynyt tämän tiedotteen tai sen sisällön käyttämisestä tai muutoin tästä tiedotteesta johtuen.
TULEVAISUUTEEN SUUNTAUTUVAT LAUSUNNOT
Tietyt tämän tiedotteen lausunnot ovat ”tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja”. Tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin sisältyvät lausunnot suunnitelmista, oletuksista, arvioista, päämääristä, tavoitteista, pyrkimyksistä, strategioista, tulevista tapahtumista, tulevista tuloista tai suorituksista, pääomamenoista, rahoitustarpeista, suunnitelmista tai aikomuksista, jotka liittyvät yrityskauppoihin, Yhtiön kilpailuun liittyviin vahvuuksiin ja heikkouksiin, rahoitukseen liittyviin suunnitelmiin tai tavoitteisiin, tuleviin toimintoihin ja kehitykseen, sen liiketoimintastrategiaan ja odotettavissa oleviin trendeihin toimialan poliittisessa ja oikeudellisessa ympäristössä, jossa se toimii, sekä muut tiedot, jotka eivät ole historiallisia tietoja. Joissakin tapauksissa ne voidaan tunnistaa tulevaisuuteen suuntautuvan terminologian käytöstä, mukaan lukien termit ”uskoo”, ”aikoo”, ”saattaa”, ”tahtoo” tai ”pitäisi” tai kussakin tapauksessa niiden kieltomuodot tai vastaavan terminologian muunnelmat.
Tämän tiedotteen tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot perustuvat oletuksiin. Tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin liittyy luonnostaan riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia, sekä yleisiä että erityisiä, ja on olemassa riski, että ennusteita, ennakkoarvioita, arvioita, suunnitelmia ja muita tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja ei saavuteta. Ottaen huomioon nämä riskit, epävarmuustekijät ja oletukset, sinua kehotetaan olemaan nojautumatta liiallisesti tällaisiin tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin. Kaikki tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot on kirjoitettu tiedotteen julkaisupäivän mukaisten tietojen valossa. Yhtiö ei aio, eikä omaksu velvollisuutta, päivittää tai korjata mitään tiedotteeseen sisältyviä tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja.
TIETOA JAKELIJOILLE
Johtuen yksinomaan tuotevalvontavaatimuksista, jotka sisältyvät: (a) rahoitusvälineiden markkinoista annetun EU-direktiiviin 2014/65/EU, muutoksineen (”MiFID II”); (b) komission delegoidun direktiivin (EU) 2017/593, joka täydentää MiFID II:ta, 9 ja 10 artikloihin; ja (c) paikallisiin implementointitoimenpiteisiin (yhdessä ”MiFID II Tuotevalvontavaatimukset”), sekä kiistäen kaiken vastuun, joka ”valmistajalla” (MiFID II Tuotevalvontavaatimuksista johtuen) voi muutoin asiaa koskien olla, riippumatta siitä, perustuuko vastuu rikkomukseen, sopimukseen vai muuhun, osakkeet ovat olleet tuotehyväksyntämenettelyn kohteena, jonka mukaan osakkeet: (i) täyttävät loppuasiakkaiden kohdemarkkinavaatimukset yksityissijoittajille sekä sijoittajille, jotka määritellään ammattimaisiksi asiakkaiksi ja hyväksyttäviksi vastapuoliksi, kuten määritelty MiFID II:ssa; ja (ii) soveltuvat tarjottavaksi kaikkien MiFID II:ssa sallittujen jakelukanavien kautta (”Kohdemarkkina-arviointi”). Kohdemarkkina-arvioinnista riippumatta jakelijoiden tulisi huomioida että: osakkeiden hinta voi laskea ja sijoittajat saattavat menettää osan tai kaiken sijoituksestaan; osakkeet eivät tarjoa mitään taattua tuloa tai pääomasuojaa; ja sijoitus osakkeisiin on sopiva vain sijoittajille, jotka eivät tarvitse taattua tuloa tai pääomasuojaa, jotka (joko yksin tai yhdessä asianmukaisen sijoitusneuvojan tai muun neuvonantajan kanssa) ovat kykeneviä arvioimaan kyseessä olevan sijoituksen edut ja riskit ja joilla on riittävät resurssit kantaakseen siitä mahdollisesti koituvat tappiot. Kohdemarkkina-arviointi ei rajoita tai vaikuta mihinkään sopimukseen, lakiin tai sääntelyyn perustuviin myyntirajoituksiin liittyen mihinkään osakkeita koskevaan tarjoukseen.
Epäselvyyksien välttämiseksi, Kohdemarkkina-arviointi ei ole: (a) sopivuuden tai asianmukaisuuden arviointi MiFID II:n tarkoittamalla tavalla; tai (b) kenellekään sijoittajalle tai sijoittajaryhmälle suositus sijoittaa, tai ostaa tai tehdä mitään muita osakkeisiin liittyviä toimenpiteitä.
Kukin jakelija on vastuussa oman kohdemarkkina-arviointinsa tekemisestä osakkeita koskien sekä asianmukaisten jakelukanavien määrittämisestä.
GRK Infra suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq Helsingin pörssilistalle
GRK Infra Oyj Lehdistötiedote 11.3.2025 klo 8.00
EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
GRK Infra suunnittelee listautumisantia ja listautumista Nasdaq Helsingin pörssilistalle
GRK Infra Oyj (”GRK” tai ”Yhtiö”), suomalainen infrarakentamisen konserni, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Virossa, suunnittelee listautumisantia ja -myyntiä (”Listautumisanti”) ja osakkeensa listaamista Nasdaq Helsinki Oy:n (”Nasdaq Helsinki”) pörssilistalle.
Listautumisannin tavoitteena on mahdollistaa ja kiihdyttää GRK strategian toteuttamista, mukaan lukien kannattavan kasvun jatkamista, laajentumista uusille infrarakentamisen alueille ja maantieteellisesti erityisesti Ruotsissa, sekä Yhtiön strategisten toimenpideohjelmien systemaattista toteuttamista. Listautuminen mahdollistaisi myös Yhtiön pääsyn pääomamarkkinoille ja sen omistuspohjan laajenemisen, mikä lisäisi osakkeiden likviditeettiä. Listautumisen seurauksena lisääntyvän näkyvyyden odotetaan myös edesauttavan GRK:n tunnettuutta sekä yleisesti että asiakkaiden ja työntekijöiden keskuudessa, minkä odotetaan parantavan Yhtiön kilpailukykyä. Lisäksi listautuminen mahdollistaisi myös osakkeiden tehokkaamman käytön henkilöstön palkitsemisessa ja sitouttamisessa sekä vastikkeena mahdollisissa yritysostoissa.
Suunnitellun Listautumisannin odotetaan koostuvan Yhtiön noin 30 miljoonan euron suuruisesta osakeannista (bruttovarat) ja GRK:n nykyisten osakkeenomistajien osakemyynnistä. Yhtiön nykyiset osakkeenomistajat tulevat pysymään merkittävinä omistajina myös suunnitellun Listautumisannin jälkeen.
Osakeannista saatavia varoja on tarkoitus käyttää GRK:n strategian toteuttamiseen, mukaan lukien mahdolliset koneisiin ja henkilöstöön tehtävät investoinnit, jotka tukevat Yhtiön strategista pyrkimystä kannattavasta kasvusta. Yhtiö suunnittelee kasvustrategiansa mukaisesti käyttävänsä osakeannista kerättäviä varoja myös kasvaakseen epäorgaanisesti, erityisesti Ruotsissa. Yhtiö tavoittelee suunnitellulla osakeannilla kerättävillä varoilla, yhdessä sen nykyisen nettokassaposition kanssa, Yhtiön vuoden 2028 loppuun ulottuvien taloudellisten tavoitteiden mukaista pääomarakennetta, eli nettovelan pysymistä alle 1,5 kertaisena verrattuna viimeisen 12 kuukauden oikaistuun käyttökatteeseen. Osakeannin tavoitteena on myös rahoittaa Yhtiön nettokäyttöpääomatarpeita sekä yleisiä liiketoiminnallisia tarpeita.
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Amundsen Investment Management, tietyt Aktia Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot ja eräät Sp-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimat rahastot (yhdessä ”Ankkurisijoittajat”) ovat tietyin ehdoin sitoutuneet merkitsemään Yhtiön osakkeita yhteensä noin 36 miljoonalla eurolla suunnitellussa Listautumisannissa olettaen, että Yhtiön koko osakekannan arvostus ennen Listautumisannista saatavia varoja on enintään 380,4 miljoonaa euroa.
Juha Toimela, GRK:n toimitusjohtaja, kommentoi:
”GRK on johtava infrarakentamisen yhtiö. Aiomme jatkaa kannattavan kasvun tiellä, ja suunnitellun pörssilistautumisen tavoitteena on strategiamme nopeampi toteuttaminen ja markkina-asemamme vahvistaminen Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Infrarakentamisen markkina on vakaa ja markkinoilta löytyy vahvoja kasvun mahdollisuuksia, joihin aiomme tarttua jokaisessa toimintamaassamme. GRK:n toimintatapa perustuu yrittäjähenkisyyteen, kumppanuuslähtöiseen asenteeseen ja henkilöstön korkeaan ammattitaitoon, joiden avulla hyödynnämme kasvun mahdollisuudet tehokkaasti.”
Kari Kauniskangas, GRK:n hallituksen puheenjohtaja, kommentoi:
”GRK on yhtiönä hyvässä kunnossa ja toiminut useamman vuoden ajan kuin pörssiyhtiö. Sen liiketoiminta on kasvanut vahvasti, erityisesti Ruotsissa, ja sen kannattavuus on ollut erittäin hyvällä tasolla. Infrarakentamisen markkina on vakaa ja siinä on vahvoja kasvua tukevia ajureita, kuten kaupungistuminen, vihreän siirtymän hankkeet sekä turvallisuustaloudelliset investoinnit infrastruktuuriin ja huoltovarmuuteen, jotka mahdollistavat GRK:n kannattavan kasvun jatkumisen. Osaavan henkilöstön, vahvan johdon ja sitoutuneiden omistajien ansiosta GRK on hyvin valmistautunut listautumaan pörssiin.”
Keijo Haavikko, yksi nykymuotoisen GRK:n perustajista ja suurin osakkeenomistaja kommentoi:
”GRK:n menestys perustuu jatkossakin yhtiön kykyyn houkutella ja sitouttaa alan parhaat osaajat. GRK:ssa on onnistuttu kannustamaan ammattilaiset jatkuvasti parhaaseen suoritukseensa. Olemme myös pystyneet hyödyntämään osaajien taitoa ajatella toisin kilpailuedun muodostamiseksi. Yhtiön kasvaessa tämän vahvuuden, eli osaavan, sitoutuneen ja motivoituneen henkilöstön, merkitys kasvaa edelleen. Listautuminen antaa yhtiölle lisää työkaluja huolehtia parhaiden osaajien saamisesta ja pitämisestä talossa jatkossakin.”
GRK lyhyesti
GRK on suomalainen infrarakentamisen konserni, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. GRK:n ydinosaamista on monipuolisten infrarakennushankkeiden toteutus, suurten ja pienten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen rataosaaminen. GRK:n palvelutarjoama voidaan jakaa taito-, väylä-, ympäristö- ja teollisuusrakentamiseen. Rataliiketoiminnassa GRK tarjoaa rakentamispalveluiden lisäksi myös suunnittelu- ja kunnossapitopalveluita. GRK:n taito- ja väylärakentamisen liiketoimintaan kuuluu myös päällystys. GRK:n asiakkaita ovat muun muassa valtionhallinto, kunnat ja kaupungit sekä yksityinen sektori. GRK toimii lisäksi useissa projekteissa yhteistyössä infrarakentamisen sektorin muiden yritysten kanssa.
GRK:n toiminnan kulmakiviä ovat laaja palvelutarjoama ja erikoistuminen infrarakentamiseen, mikä mahdollistaa erityisosaamisen sekä huolellisen tarjousten valmistelun ja projektinhallinnan, sitoutunut ja osaava henkilöstö, kannustava tulospalkkiojärjestelmä, tehokas toteutus ja tiukka kulukontrolli, sekä Yhtiön johdon arvion mukaan ainutlaatuinen yrittäjämäinen työn tekemisen kulttuuri.
GRK toimii vakailla infrarakentamisen markkinoilla, joita tukevat vihreän siirtymän, kaupungistumisen, kriittisen infran investointitarpeiden ja korjausvelan kaltaiset pitkän aikavälin megatrendit. Yhtiön liikevaihdon kasvu on ollut vahvaa verrattuna infrarakentamisen markkinaan yleisesti, keskimäärin 19,5 prosenttia (CAGR)1 vuodessa vuosina 2019–2024, verrattuna koko markkinan 5,6 prosenttiin.2 Yhtiön kasvu on ollut kannattavaa, sillä keskimääräinen liikevoittomarginaali oli 4,6 prosenttia3 samalla aikavälillä. Vuonna 2024 GRK:ssa työskenteli keskimäärin 1 098 ammattilaista, Yhtiön liikevaihto oli 728,6 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto oli 45,6 miljoonaa euroa4.
1 Tilintarkastamaton. Perustuu Yhtiön tilitarkastettuihin IFRS-konsernitilinpäätöksiin vuosilta 2021–2024 sekä vuoden 2021 IFRS-konsernitilinpäätöksen tilintarkastamattomiin vertailulukuihin vuosilta 2019–2020.
2 Lähde: Euroconstruct, Forecon.
3 Tilintarkastamaton.
4 Tilintarkastamaton.
Vahvuudet
GRK uskoo, että sen keskeisiä vahvuuksia ovat muun muassa seuraavat:
- Toiminta toisiaan tasapainottavilla markkinoilla, joilla on vahvat kasvuajurit
- Markkina-asema yhtenä johtavista toimijoista, erikoistuminen infrarakentamiseen ja laaja palvelutarjoama
- Osaava, motivoitunut ja sitoutunut henkilöstö
- Yrittäjämäinen kulttuuri
- Kannustava tulospalkkiojärjestelmä
- Kyvykkyys vahvaan kasvuun, korkeaan kannattavuuteen ja johdonmukaiseen suorittamiseen
Strategia
GRK:n strateginen tahtotila ulottuu vuoteen 2028, ja se kulminoituu kolmeen strategiseen kulmakiveen:
- Kilpailukykyisin joukkue
Strategian tavoitteena on varmistaa rohkean yrittäjämäisen kulttuurin ylläpitäminen sekä vaalia työhyvinvointia. - Kannattava kasvu
GRK:n tavoitteena on jatkaa kannattavaa kasvua ja etsiä aktiivisesti uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja sen tahtotilana on olla vakavarainen ja toimialan kannattavin yhtiö. - Kestävän rakentamisen edelläkävijä
GRK:n strategiaan ja visioon kuuluu tärkeänä osana olla kestävän infrarakentamisen edelläkävijä niin taloudellisen, ympäristön kuin sosiaalisen vastuun näkökulmista.
Yhtiön strategisen tahtotilan ja tavoitteiden saavuttamiseksi GRK:n johto on laatinut kuusi strategista toimenpideohjelmaa, jotka voidaan jakaa kahteen pääteemaan:
- Strategiset kasvualueet
o Laajennumme uusille infrarakentamisen alueille ja maantieteellisesti erityisesti Ruotsissa
o Vahvistamme osuuttamme vihreän siirtymän hankkeissa
o Menestymme kriittisen infrastruktuurin ja puolustushallinnon hankkeissa - Toimintatavat ja keinot
o Toimimme yrittäjähenkisesti ja kulttuurimme on yhtenäinen
o Vedämme puoleemme, kasvatamme ja pidämme parhaat osaajat
o Varmistamme terveen kannattavuuden johdonmukaisesti
Taloudelliset tavoitteet ja osingonjakopolitiikka
Taloudelliset tavoitteet ovat tulevaisuutta koskevia lausumia, eivätkä ne ole takeita tulevasta taloudellisesta menestyksestä. Tässä tiedotteessa esitetyt taloudelliset tavoitteet ovat ainoastaan tavoitteita eivätkä ennusteita tai arvioita GRK:n tulevasta taloudellisesta menestyksestä, eikä niitä tule pitää sellaisina.
Yhtiön strategia keskittyy kannattavaan kasvuun ja GRK:n hallitus on asettanut siten seuraavat taloudelliset tavoitteet vuoden 2028 lopussa päättyvälle strategiakaudelle:
- Liikevaihto yli 750 miljoonaa euroa vuoteen 2028 mennessä;
- Oikaistu liikevoittomarginaali yli 6 prosenttia yli ajan;
- Terve pääomarakenne, jossa nettovelan / oikaistun käyttökatteen (viimeiset 12 kuukautta) taso < 1,5-kertainen; ja
- Sitoutuneen pääoman tuotto yli 20 prosenttia yli ajan.
GRK:n tavoitteena on jakaa kasvavaa osinkoa, joka on vähintään 40 prosenttia Yhtiön vuotuisesta nettotuloksesta yli ajan.
Näkymät ja tulosohjeistus vuodelle 2025
Näkymät ja tulosohjeistus ovat tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka koskevat Yhtiön näkemystä mahdollisesta kehityksestä sen eri markkinoilla. Ne eivät ole takeita Yhtiön liikevaihdon tai tuloksen kehityksestä tai tulevasta taloudellisesta menestyksestä. Yhtiön liiketoiminnan tulos voi poiketa merkittävästi markkinakehityksestä, eikä Yhtiön antamaa tulosohjeistusta tai muita tulevaisuuteen suuntautuvia lausumia tule pitää lupauksena tulevasta kehityksestä tai tuloksesta, joka voi poiketa olennaisesti alla esitetystä.
Näkymät vuodelle 2025
Talous alkaa toipua taantumasta. Inflaatio ja korot laskevat edelleen hitaasti. Markkinatilanne jatkuu silti epävarmana. Julkinen infrarakentaminen kasvaa lievästi Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Suomessa kasvua tuo hallituksen 3 miljardin euron tukipaketti. Suomessa ja Ruotsissa liiketoimintamahdollisuuksia ja kasvupotentiaalia nähdään suurten kaupunkien, yksityisen sektorin, vihreän siirtymän sekä puolustushallinnon ja rajaturvallisuuden hankkeissa. Virossa investoinnit painottuvat vahvasti Rail Balticaan sekä Viron rataverkon sähköistämiseen.
Tulosohjeistus vuodelle 2025
GRK arvioi, että sen liikevaihto vuonna 2025 on 650–730 miljoonaa euroa (vuonna 2024: 728,6 miljoonaa euroa) ja oikaistu liikevoitto on 36–45 miljoonaa euroa vuonna 2025 (vuonna 2024: 45,6 miljoonaa euroa).
Taustaa tulosohjeistukselle
Tulosohjeistus perustuu arvioon olemassa olevan tilauskannan tuloutumisesta vuonna 2025 tilauskannan katteen mukaisesti. Lisäksi näkymien taustalla on arvio uusien projektien hankinnasta ja kehitysvaiheessa olevien projektien etenemisestä sekä näiden tuloutumisesta vuonna 2025.
GRK:n keskeisiä tunnuslukuja
GRK:n liikevaihto oli 728,6 miljoonaa euroa 31.12.2024 päättyneellä tilikaudella ja oikaistu liikevoitto 45,6 miljoonaa euroa, mikä vastaa 6,3 prosentin oikaistua liikevoittomarginaalia.
Seuraavassa taulukossa esitetään GRK:n keskeisiä tunnuslukuja.

(1) Tilintarkastettu.
(2) Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja laimennettu, 31.12.2021, 31.12.2020 ja 31.12.2019 päättyneillä tilikausilla on oikaistu huomioimaan käytettyihin osakemääriin liittyvä korjaus.
Keskeisissä tunnusluvuissaan GRK esittää tiettyjä tunnuslukuja, jotka eivät ole Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (European Securities and Markets Authority, ”ESMA”) antaman ohjeen ”Vaihtoehtoiset tunnusluvut” mukaan IFRS-standardeissa määriteltyjä tai nimettyjä historiallista taloudellista suorituskykyä, taloudellista asemaa tai rahavirtoja kuvaavia tunnuslukuja, vaan ne ovat vaihtoehtoisia tunnuslukuja. Yhtiön näkemyksen mukaan vaihtoehtoiset tunnusluvut antavat merkityksellistä Yhtiötä koskevaa lisätietoa johdolle, sijoittajille, arvopaperimarkkina-analyytikoille ja muille tahoille Yhtiön liiketoiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.
Tietoa Listautumisannista
Suunnitellun Listautumisannin odotetaan koostuvan Yhtiön noin 30 miljoonan euron suuruisesta osakeannista (bruttovarat) ja GRK:n nykyisten osakkeenomistajien osakemyynnistä. Yhtiö, sen hallitus ja johto, myyvät osakkeenomistajat ja suunniteltuun henkilöstöantiin osallistuvat GRK:n työntekijät tulevat sitoutumaan tavanomaisiin luovutusrajoituksiin. Tavanomaisen yleisöannin ja instituutioannin lisäksi suunniteltuun Listautumisantiin odotetaan sisältyvän henkilöstöanti GRK:n työntekijöille.
Ankkurisijoittajat ovat tietyin ehdoin sitoutuneet merkitsemään Yhtiön osakkeita yhteensä noin 36 miljoonalla eurolla suunnitellussa Listautumisannissa olettaen, että Yhtiön koko osakekannan arvostus ennen Listautumisannista saatavia varoja on enintään 380,4 miljoonaa euroa.
Carnegie Investment Bank AB, Suomen sivukonttori ja Nordea Bank Oyj on nimitetty toimimaan Listautumisannin pääjärjestäjinä (yhdessä ”Pääjärjestäjät”). GRK:n oikeudellisena neuvonantajana toimii Asianajotoimisto Krogerus Oy. Pääjärjestäjien oikeudellisena neuvonantajana toimii Roschier Asianajotoimisto Oy. Miltton Oy toimii Yhtiön viestinnällisenä neuvonantajana.
Lehdistötilaisuus
GRK järjestää yhtiöesittelytilaisuuden tänään 11.3.2025 klo 11.00. Tilaisuudessa esiintyvät GRK:n toimitusjohtaja Juha Toimela, GRK Sverige AB:n toimitusjohtaja Mika Mäenpää (GRK:n toimitusjohtaja viimeistään 1.10. alkaen) ja GRK:n talous- ja rahoitusjohtaja Markku Puolanne sekä Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman. Tilaisuus pidetään Helsingissä Epicenterissä osoitteessa Mikonkatu 9. Osallistujille varataan mahdollisuus kysyä kysymyksiä esityksen jälkeen.
Tilaisuutta voi seurata myös webcast-lähetyksenä osoitteessa:
https://grk.videosync.fi/yhtioesittely.
Prosessia koskevia lisätiedotteita annetaan aikanaan.
Lisätietoja antaa
Juha Toimela, toimitusjohtaja, puh. +358 40 594 5473
Markku Puolanne, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. +358 40 069 4114
Kari Kauniskangas, hallituksen puheenjohtaja, yhteystiedot GRK:n viestinnän kautta, puh. +358 40 152 7213
Tietoa GRK:sta
GRK suunnittelee, korjaa ja rakentaa teitä, väyliä, raiteita ja siltoja, jotta arki sujuu, ihmiset kohtaavat ja syntyy kestävämpi tulevaisuus. GRK:n osaamista on myös ympäristöteknologia. Toimimme Suomessa, Ruotsissa ja Virossa noin 1 100 ammattilaisen voimin. GRK:n ydinosaamiseen kuuluvat monipuolisten infrarakennushankkeiden toteutus, suurten ja pienten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen rataosaaminen. GRK tarjoaa palvelut suunnittelusta rakentamiseen ja kunnossapitoon.
Asiakkaitamme ovat valtionhallinto, kunnat ja kaupungit sekä yksityinen sektori. GRK toimii useissa projekteissa yhteistyössä infra-alan muiden yritysten kanssa. GRK-konserniin kuuluvat emoyhtiö GRK Infra Oyj:n lisäksi maayhtiöt jokaisessa toimintamaassa: Suomessa GRK Suomi Oy, Virossa GRK Eesti AS ja Ruotsissa GRK Sverige AB. Emoyhtiö GRK Infra Oyj vastaa konsernin hallinnosta ja rahoituksesta. Tytäryhtiöt GRK Suomi Oy, GRK Eesti AS ja GRK Sverige AB harjoittavat konsernin operatiivista toimintaa.